|
30.07.2017

Yksinkertaisuus on usein nerokkuutta, varsinkin keittiössä. Tässä quinoa-salaatissa muutama yksinkertainen raaka-aine yhdistyy huomattavasti osiaan suuremmaksi summaksi. Salaatti valmistuu hetkessä, mutta toimii mahtavasti myös hienostuneemmissa tilaisuuksissa!

Ainekset:

punaista quinoaa, kypsennettynä ja jäähdytettynä

paahdettuja mantelilastuja

rusinoita

rucolaa

riisiviinietikkaa ja oliiviöljyä

suolaa ja mustapippuria

 

Sekoita kulhossa quinoan joukkoon pienet loraukset riisivinietikkaa ja oliiviöljyä ja sekoita huolellisesti. Lisää seuraavaksi antelias annos meheviä rusinoita ja paahdettuja mantelilastuja sekä runsaasti raikasta rucolaa. Viimeistele oman maun mukaan suolalla ja mustapippurilla ja nauti tästä yksinkertaisesti herkullisesta salaatista!

 

Jerry 0 comments

|
31.07.2016

Olen oppinut syömään erittäin sesonkiluonteisesti. Jokaisella ruoalla on mielestäni aikansa ja paikkansa ja tuntuisi oudolta syödä esimerkiksi sienirisottoa keväällä tai klementiinikakkua kesällä. Syyssateilla on kiva puuhastella keittiössä pidempäänkin ja tehdä pitkään haudutettua karitsaa tai kurpitsakeittoa, kun taas kesällä tekee mieli jotain raikasta ja helppoa. Jotain sellaista, mitä voi syödä ulkona auringossa. Kuten tämä raikas kurkkusalaatti.

Ainekset:

1 kurkku

kevätsipulia

3-4rkl maustamatonta jogurttia

1tl valkoviinietikkaa

hyppysellinen suolaa ja valkopippuria

Viipaloi kurkku ja silppua oman makusi mukaan kevätsipulia. Halutessasi voit lisätä myös hieman valkosipulia. Sekoita kaikki ainekset huolellisesti yhteen ja nauti esimerkiksi grilliruokien kylkiäisenä!

 

Jerry 0 comments

|
15.07.2015

Ensimmäinen muistikuvani Pak Choista on jostain 1990-luvulta kun Will & Gracen Grace paistoi sitä wokkipannulla aamiaiseksi seottuaan. Luonnollisesti tämäkin sekopää tarttui tähän hassusti nimettyyn salaattiin heti kun sitä vastaan tuli. Pak choi on ilmeisesti suomeksi pinaattikiinankaali, mutta se nyt on harvinaisen typerä nimi. Kuvaava, mutta todella todella typerä.

Pak choi pysyy mahtavan rapeana vielä paistamisen jälkeen ja on erittäin ruokaisaa. Tämä valkosipulilla ja chilillä maustettu pak choi onkin mahtava lisuke tai maukas välipala sellaisenaan.

Ainekset:

500g pak choita

oliiviöljyä

2 valkosipulin kynttä

1 punainen chili

soijakastiketta

Huuhtele ja paloittele pak choi. Paista öljytyllä pannulla pehmeämmäksi parin minuutin ajan. Lisää valkosipuli ja chili pannulle ja jatka paistamista vielä muutaman minuutin ajan, sekoittaen ja käännellen huolellisesti. Viimeistele pienellä lorauksella soijakastiketta ja nauti!

 

Jerry 0 comments

|
31.03.2015

Herkullinen couscous-salaatti ei paljoa vaadi. Tällä kertaa tätä maukasta jyvää piristävät värikkäät paprikat, mantelilastut ja mozzarella sekä raikkaan hunajainen vinaigrette-kastike.

Ainekset:

Kypsäksi keitettyä couscousia

Punaista, oranssia, keltaista ja vihreää paprikaa

Mantelilastuja

Mozzarellaa

Pari ruokalusikallista vinaigrette-kastiketta

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja nauti!

 

Jerry 0 comments

|
31.03.2015

Herkullinen vinaigrette-kastike valmistuu helposti ja nopeasti piristämään salaattia kuin salaattia!

Ainekset:

0,5dl oliiviöljyä

Puolikkaan sitruunan puristettu mehu

1,5rkl valkoviinietikkaa

1 valkosipulinkynsi

1tl sinappia

1tl hunajaa

suolaa ja mustapippuria

Sekoita kaikki ainekset paitsi oliiviöljy keskenään kulhossa. Lisää öljy joukkoon ohuena viivana jatkuvasti vatkaten.

 

Jerry 0 comments