|
31.07.2016

Joillekin ihmisille vuodenvaihde ei merkitse juuri mitään; se on vain yksi pakollinen juhlapyhä muiden joukossa. Itse olen toisenlainen. Itse koen pienimuotoisen eksistentiaalisen kriisin jokaisen kuukauden lopussa/alussa. Heinäkuu on mennyt erittäin huolettomissa merkeissä turhia ajattelematta, mutta jostain syystä yhtäkkiä kun onkin heinäkuun viimeinen päivä niin pää täyttyy kaikenlaisista ajatuksista.

Ehdinköhän nyt kuitenkaan seikkailla tarpeeksi? Olenko kesäillyt riittävästi? Söinkö lempiruokaani tarpeeksi monesti? Turha se on sellaisia enää miettiä, kyllähän minäkin sen tiedän. Kai se pitää vaan hyväksyä, että tämä heinäkuu on nyt olemassa vain muistoissa. Onneksi Suomikin on nykyään siirtynyt melko manner-eurooppalaiseen ilmastoon ja elokuu on vielä täydellinen kesäkuukausi. Vielä ehtii seikkailla, kesäillä ja syödä.

 

Jerry 0 comments

|
31.07.2016

Vielä pari kesää sitten en ollut koko elämäni aikana poiminut kuin ehkä mustikan tai kaksi. Se ei yksinkertaisesti vain ollut sellainen asia, jota olisi tullut mieleenkään kokeilla. Nykyään yksi kesäni kohokohdista on kuitenkin se kun metsät alkavat täyttyä maukkaista marjoista. Tunti toisensa jälkeen hurahtaa ohi käsittämättömän nopeasti kun kyykkii metsässä marjapensaiden äärellä.

Tänä kesänä olen ollut niin onnekas, että olen löytänyt mahtavien mustikka-apajien lisäksi jo vadelmia ja punaherukoitakin. Vielä kun kirsikkapuun löydän jostain niin olen onnellinen!

 

Jerry 0 comments

|
31.03.2016

Jordania ja varsinkin Petra olivat olleet toivelistallani jo pitkään ennen kuin lopulta pääsin paikalle. Välillä meinasi jo luotto loppua kesken ja iski pelko siitä, että tämä on yksi niitä unelmia, jotka eivät ikinä toteudu. Viime joulukuussa pääsin kuitenkin viimein Indiana Jonesin jalanjälkiin, seikkailemaan tuhansia vuosia vanhassa kalliokaupungissa sekä tutustumaan Jordanian mahtavaan ruokatarjontaan. Kumpikaan ei tuottanut pettymystä.

Jordanian reissu oli häkellyttävän hieno ja yllättävän rentouttava. Nukuin univelat pois, kävin salilla kahdesti päivässä, rentouduin poreammeessa ja söin absurdin määrän hummusta, halloumia ja baklavaa. Kaikki matkan aikana kertynyt wellness katosi tietenkin heti Helsinkiin palattuani, mutta muistot säilyvät yhä erittäin lempeinä mielessäni.

Petrasta ja muista kansainvälisistä selkkauksistani seikkailuistani löytyy uteliaille lisää kuvia ja kertomuksia (englanniksi) osoitteessa comeandgogo.wordpress.com!

 Kannattaa käydä kurkkaamassa ja varastamassa inspiraatiota vaikka omiin tuleviin reissuihin!

Jerry 0 comments

|
16.08.2014

Riittävä kasvisten ja vihannesten saanti on olennainen osa terveellistä ruokavaliota. Kukaan ei kuitenkaan sanonut ettei niitä kasviksia saisi nauttia kakkuihin piilotettuna!

Tänä vuonna ravintolapäivä tarjoaa jo kolmatta kertaa mahdollisuuden kerryttää puoli kiloa päivässä -tavoitteen herkullisten kakkujen muodossa. Puoli kiloa päivässä -kakkukojulla on sunnuntaina tarjolla klassikoksi muodostunutta pähkinäistä porkkanakakkua, supersuosittua punajuuri-suklaakakkua, maukasta kesäkurpitsa-oliiviöljykakkua sekä tämän vuoden uutuutena gluteenitonta banaani-taatelikakkua. Kasvikset eivät ole koskaan olleet näin maukkaita.

 

PUOLI KILOA PÄIVÄSSÄ

Ravintolapäivänä 17.8.2014 klo 12 - 17

Sammonpuistikossa, Sammonkadun ja Runeberginkadun kulmassa

Lisätietoa tapahtumasta täällä.

 

Tervetuloa maistelemaan herkullisia kasviskakkuja!

Jerry 0 comments

|
11.08.2014

Eton Mess tuo välittömästi mieleen englantilaisen yläluokan krikettiottelut ja kouluasujen harmaat neuletakit ja slipooverit. Eton Mess on kuitenkin erittäin monikäyttöinen ja helposti muokattavissa oleva jälkiruoka, josta on helppo tehdä monenlaisia muunnelmia. Eton Mess on myös kuin luotu suomalaiseen kesään. Vaniljaista kermavaahtoa, tuoreita marjoja, makeaa marenkia... Täydellinen herkku loppukesän grillijuhliin tai rapujuhliin!

Ainekset:

Kermavaahtoa

Tuoreita marjoja

Marenkia (ohje alla)

lisäksi esim. raastettua valkosuklaata tai raastettua limen kuorta

MARENKI / Ainekset:

4 kananmunan valkuaista

1dl sokeria

2dl tomusokeria

oman maun mukaan vaniljajauhetta

½ tl suolaa

(½ tl kaliumbitartraattia (cream of tartar))

Aloita vatkaamalla valkuaiset vaahdoksi sähkövatkaimella. Jos käytät kaliumbitartraattia, joka antaa valkuaisille lisää kuohkeutta, sekoita se joukkoon tässä vaiheessa. Marenki onnistuu kuitenkin erinomaisesti myös ilman sitä.

Lisää sokeria teelusikallinen kerrallaan ja vatkaa pari sekuntia jokaisen lusikallisen jälkeen. Tässä vaiheessa marenkiseokselle alkaa muodostua hieman kiiltävä pinta. Tomusokerin voit lisätä hieman suuremmissa määrin, neljässä erässä. Vatkaa tomusokeri huolellisesti seokseen, mutta älä vatkaa seosta turhaan enää tässä vaiheessa.

Lisää loppuvaiheessa myös vanilja ja suola seokseen, jonka pitäisi tässä vaiheessa muodostaa kuohkeita kumpuja. Paista 100-asteisessa uunissa 45 minuutista kahteen tuntiin. Mitä suurempia marenkipaloja valmistat, sitä pidempään joudut pitämään niitä uunissa. Suurempien palojen kannattaa antaa myös jäähtyä uunissa ja kuivua huoneenlämmössä muutaman tunnin ajan, jotta ne eivät jää sisältä liian pehmeiksi.

Sekoita kaikki Eton Mess -ainekset yhteen ja nauti kesäisestä herkusta!

 

Jerry 0 comments