|
31.10.2016

Suhtaudun aina terveellä ennakkoluulolla kaikkiin markkinoille ilmestyviin lihankorvikkeisiin, kuten kuka tahansa älyllisesti latautunut ihminen. Joskus tämä ennakkoluulo on paikallaan, joskus täysin turhaa. Nyhtökauran kohdalla olen hurahtanut aivan täysin, enkä edes häpeile sen myöntämistä. Nyhtökaurassa parasta on itselleni se koostumus, ja tietenkin monikäyttöisyys.

Nyhtökauraa voi laittaa melkein mihin tahansa muotoon, mutta oma suosikkini on itämaisin maustein sävytetty nyhtökaura-shawarma.

Lisää maustamattomaan nyhtökauraan antelias annos kuminaa, savupaprikajauhetta, kurkumaa, cayennepippuria ja hitunen kanelia. Lisäksi vielä ripaus suolaa ja mustapippuria ja nyhtökauran voi piilottaa wrappiin tuoreiden vihannesten ja chilin sekä jogurtti-valkosipulikastikkeen kera!

 

Jerry 0 comments

|
12.10.2016

Legendaarinen ranskalainen jälkiruoka tarte tatin tehdään yleensä omenoista tai päärynöistä. Tämä herkullinen kakku on ehdottomasti legendaarisen asemansa ansainnut, mutta joskus on kuitenkin kiva venyttää rajoja, kokeilla jotain rohkeaa ja uutta. Siihen kuvaukseen osuu erinomaisesti suolainen versio tatin-tortusta - tällä kertaa makean maukkaat kirsikkatomaatit loistavat hedelmien roolissa, ja lisäpotkua tulee balsamico-siirapista ja suolaisesta fetasta.

Ainekset:

500g kirsikkatomaatteja

2 valkosipulin kynttä

1rkl ruokosokeria

25g voita

hyppysellinen suolaa

1rkl sherryviinietikkaa

pohja:

100g voita

3dl vehnäjauhoja

2rkl kylmää vettä

lisäksi:

balsamicosiirappia

murustettua fetaa

(tuoreita yrttejä)

Aloita valmistamalla pohja. Nypi voi ja jauhot huolellisesti yhteen, lisää vettä ruokalusikallinen kerrallaan ja vaivaa sileäksi taikinaksi.

Seuraavaksi voit valmistaa täytteen. Sulata voi kuumalla pannulla, lisää sokeri ja anna karamelisoitua muutaman minuutin ajan. Lisää tomaatit ja paista keskilämmöllä muutaman minuutin ajan varovaisesti sekoitellen. Lisää puristettu valkosipuli, hitunen suolaa ja etikkaa. Jatka seoksen kypsentämistä matalalla lämmöllä vielä 10 minuuttia, kunnes suuri osa nesteestä on haihtunut tai muuttunut siirappimaiseksi.

Kaada tomaattiseos tasaisesti kakkuvuoan pohjalle. Litistä piiraspohjan taikina litteäksi ja asettele varovaisesti tomaattien päälle. Paista 200-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia. Anna jäähtyä hetki ja kumoa sitten nopeasti lautaselle. Ripottele päälle balsamicoa ja fetaa sekä haluamiasi yrttejä. Nauti!

 

Jerry 0 comments

|
12.10.2016

Ruusukaali on pahassa maineessa yhtenä niistä vihanneksista, joita on vain pakko nakertaa jotta lautaselta ei katoaisi kaikki muu paitsi se vihreä osuus. En ole ikinä täysin ymmärtänyt tätä antipatiaa ruusukaalia kohtaan, koska se on oikeasti yksi nerokkaimmista vihanneksista, ja ehkä jopa paras kaaleista. Ja kaikkihan tietävät, että kaalit ylipäätään ovat kivoja. Kauniin nimensä lisäksi ruusukaali on erittäin monikäyttöinen, ja herkullinen jopa sellaisenaan pienenä välipalana... Ainakin jos siihen yhdistää vähän valkosipulia, pekonia ja srirachaa!

Jerry 1 comments

|
21.09.2016

Suolakurkut eivät ole ikinä olleet suurinta herkkuani, mutta kesällä minut huijattiin maistamaan PBPC-sandwichia, eli Peanut Butter, Pickle & Cheese -leipää. Yhtäkkiä päässäni ei ollut enää tilaa juuri millekään muulle kuin säilykekurkuille, ja yhtäkkiä ne tuntuivatkin sopivan kaikkeen ruokaan. Yhtäkkiä olinkin kantamassa kaupasta kilotolkulla avomaan kurkkuja ja säilömässä niitä etikkaliemeen.

Olen tehnyt elämäni aikana monia sellaisia asioita, joita en ikinä olisi uskonut tekeväni. Sellaisia, joita tehdessäni jo ajattelen etten enää tunne itseäni ollenkaan. Kurkkujen säilöminen on yksi niistä asioista. Lopputulos oli kuitenkin erittäin herkullinen, ja erittäin valkosipulinen.

Ainekset:

1kg avomaankurkkuja

antelias annos valkosipulia, paksuina viipaleina

1rkl sinapinsiemeniä

1rkl valkopippuria

(hitunen tilliä)

n. 6dl vettä

n. 3dl väkiviinaetikkaa

n. 1,5dl sokeria

Viipaloi kurkut ja oman makusi mukaan valkosipulin kynsiä. Sekoita kurkku ja mausteet sekä halutessasi hieman tuoretta tilliä puhtaassa lasipurkissa ja kaada päälle vesi, etikka ja sokeri. Anna kurkkujen maustua huoneenlämmössä pari päivää ja siirrä sitten jääkaappiin.

 

Jerry 1 comments

|
21.09.2016

Kulunut kesä oli minulle niin hienoa aikaa etten mitenkään ollut valmis luopumaan siitä vielä. Luonnollisesti karkasin siis Kreikan auringon alle jatkamaan kesääni keinotekoisesti, edes pienen hetken ajan. Mykonos tarjosi mahtavia seikkailuja, herkullista ruokaa ja ikimuistoisia pieniä hetkiä.

Veneilimme parhaiden ystävieni kanssa ympäri saaren rannikkoa, pulahtaen välillä kirkkaisiin ja käsittämättömän sinisiin vesiin. Söimme illallisia tunnelmallisissa tavernoissa auringon laskiessa horisonttiin. Kävimme kuokkimassa kreikkalaisissa häissä ja ouzon rohkaisemana liityimme jopa mukaan tansseihin. Itse asiassa tanssimme auringonnousuun asti, toistuvasti.

Alushousuni lensivät tuulen viemänä lähellä olleen vesiskootterin kyytiin, mutta onneksi allasbileissä oli melkein soveliasta uida alastikin. Hauskaa oli.

Mykonoksen voimaannuttamana olen nyt hyväksynyt sen tosiasian, että kesää 2016 ei enää ole. Lämmintä ulkona on yhä, ja shortseissa aion tänäänkin liikkua, mutta kyllä nyt on jo syksy. Mikään ei kestä ikuisesti, ei edes elämäni rikkain kesä. Mutta sehän siitä vasta hienon tekikin.

 

Jerry 0 comments